Heipä hei ystävät rakkahat.Marjatta täällä taas,olen onneksi jo parantunut.
Minulla ei ole kuvia,sairastellessa niitä ei paljoakaan tule otettua.Olen nyt parin pväivän aikana ottanut aika varovasti,koska ei olisi mukavaa sairastua heti uudelleen.No,nyt on kyllä melkoinen flunssa kausi päällä.
Minulla ei olke paljoakaan asiaa.Ehkä huomenna menen kaupungille ostoksille ja sitten teen kotona päivällisen.Illansuussa ystäväni Eila saattaa tulla piipahtamaan nopeasti
Jos ette pane pahaksenne niin minä aion pitoää niin sanotun tauon,koska mitään ihmeellistä ei ole lähi päivinä tapahtunut.Olgakaan ei välttämättä asioi tänne,kun hän päätti pidempää taukoa pitää.Ensi kuun aikana saattaa ilmestyä minulta isompi kirjoitus,toivon mukaan myös Olgalta,kun hän on kirjoittanut tänne minua vähemmän
Toiv.Marjatta
PS. Pitäkää oikein hauska viikonloppu ja samoiten myös vappu
perjantai 27. huhtikuuta 2012
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Flunssa
Hei nyt kaikki,Marjatta täällä kuumeisena.Tulihan se flunssa sittenkin,vaikka jo ehdin 'leijua' sillä etten olekaan kipeä.No,nyt sitten tässä täkki päällä istuskelen.Itse asiassa tulin vain ilmoittamaan,etten tule nyt muutamaan päivään ainakaan asioimaan,kun tämä flunssa puskee niin kovin
Kuvia ei tipu tällä kertaa,pahoittelen.Katsotaan sitten seuraavaan kirjoitukseen.Tulin siksi nyt krijroittamaan,koska olen muutenkin ollut taas muutaman päivän kirjoittamatta
Ei minulla muuta ollut,sunnutai ehtoon jatkoja kaikille
Tv.Marjatta

torstai 19. huhtikuuta 2012
Parantumaan päin
Ehtoota kaikille. Alla olevassa kuvassa on vanha keinutuolini.Istun siinä usein,itseasiasssa aina kun neulon ja katson televisiota,heh! Mutta nyt minulla ei ole muita kuvia.Tuon kuvan löysinkin jostain tieotokoneeni tiedostojen perukoilta
Olen kaiketi parantumaan päin,kuumetta ei ole ja ihan virkeä olo ollut tämän päivän ajan.Ulos en ole vielä päätäni pistänyt,luultavasti huomenna sitten

Minulla ei nyt muuta asiaa ole,pahoittelen siitä.Mutta katsotaan nyt mitä huominen tuo tullessaan!
Toiv. Marjattakeskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Ehtoota kaikille,Marjatta täällä taas.Eilenkään en tununllut kirjoittamaan,sillä tunsin oloni aika kurjaksi.Kuumetta oli 37,12,normaali lämpöni on siis alhaisempi
No kuvia nyt tällä kertaa ei tule,joten voisin vaikka taas jotain mussiikkia laitella teille,te kun varmasti tykkäätte iskemlästä! Heh no,vitsi tuo nyt oli vain.
Toiset ne vaan on luotuja kulkemaan...Hyvä kappale, jos arvosana pitäisi antaa niin se olisi yhdeksikkö,ellei jopa parempikin
Muuta minulla nyt ei ole,toivotaan ettei kuume tule takaisin.Aion pysytellä visusti sisällä nyt ainaknin tämän päivän,juoden tietysti lämmintä mehua ja lukien kirjaa,joka minulla tällähetkellä on kesken.
Tv.Marjatta
PS. Viikko on mnnyt kyllä nopeasti,kohta on jo viikonloppu

tiistai 17. huhtikuuta 2012
Hei. Anteeksi kun en taas ole vähänn aikaan kirjoitetllut.Laspenlapseni on nyt myös sairastunut tuohon mokomann agniinaan.On se sitten viho viimeinen tauti,leviääkin kuin rutto!
Noh pidin eilen ilta päivällä tee kutsut.Tai no kahvi,vaiikka siellä teetäkinoli tarjolla heh heh!Minulla on kuva yhdtsä voileipäkaksata siieltä kutsuilta. Tässä se on.
Anteeksi kuva on hieman heilahranut. Se on kala voilepiäkakkua.Voin sanoa että oli herkulliista.Tein myössellaisga rukiista voileipäkakkua. skekin oli mainiota.Tein sirtten toki myös mmuutakin.Ja perus kahvit tottakai!!
Kaarina aikoi tehdä uudestta huivistani eilisehtoolla kutsujen jälkeen hakkelusta!!Sain sen kuitenkin pelastettuaa viime tipasas.Tänään kolautin pääni liesituulettimeen.Se oli kyllä mojova tälli, utntui kyllä!
Mutta luulisin ette i minulla ole muuta.Hei hie kaikki rakkaat lukijamme tervetulloo uudestaaknin ja sekä laitathan kommenttia!!
Rakkain terveisin: Olganne.

maanantai 16. huhtikuuta 2012
Kakku
Eilen kun lupasin laittaa kuvaa Ainolle tekemästä kakusta,niin nyt sain sitten kuvan otettua hyvissä ajoin.Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen,niin taisi myös olla Aino perheineen
No,nyt kun olen kakun saanut tehtyä valmiiksi niin voin hetken taas levähtää.Tällä viikolla minulla tuskin on mitään menoja,mutta saa nyt nähdä.Toivon mukaan minä tulen sitten aina ajoissa tänne kirjoitteleman,vaikka viime aikoina tämä on jäänyt aika vähäsiseksi.Muuta minulla ei nyt ole,kun tuota kakkua eilis illan tein ja tänään olen vain lenkkeilylt ja sitten neulonut sukkia.
Hyvää yötä kaikille,minä lampsin nyt hammas pyykille.Heh

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Syntymäpäivähumua
Anteeksi kuomaseni,nyt olen tehnyt pahan virheen kun en ole tänne kirjoittelemaan päässyt.No,yksi iloinen uutinen minulla kuitenkin on.Veljentyttäreni,Aino,täytti tänään 8v. Sen kunniaksi minä lupasin tehdä kakun huomiseksi.En vielä tiedä millaisen tekisin,mutta kakku vinkkejä saa laitella.Niistä valitsen parhaan,ellei sitten tule ollenkaan vinkkejä.Jos niitä ei tule niin teen itse jonkun mukavan,kahdeksan vuotiaalle sopivan syntymäpäiväkakun
Tulen tänne vielä tänään pävittelemään,jos ehdin saada kakun ennen kahdeksaa valmiiksi.Saa nyt nähdä.Jos tänään ei tule kuvaa,niin huomenna sitten

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Muutama asia vain
Marjatta täällä,jälleen. Olen pahoillani,tämänkin päivän kirjoitus jäi melko myöhäiseksi. Minulla ei ole mitään erikoista sanottavaa nyt teille,mutta pitäkää kaikki hauska vk.loppu.Kyllä viikko onkin mennyt tiuhaan tahtiin
Kari Tapiota,sopii tämän illan päätteeksi mainiosti.

Olen muuten tekemässä tuollaista villapaitaa,yhdelle lapsenlapsistani tietenkin. Suomen lipun väritkin on tuossa tulevassa villapaidassa.
Nyt menenkin tässtä jo hammaspyykille,ja sitten luen hetkekn kirjaa,ennen kuin käyn nukkumaan.Hyvää yötä kaikille minun puolestani
Tv.Marjatta
Hei nyt pitkästä aika minun Olgankin puloesta!En ole kirjoitelut muutamaan vuorokauten koska olen ollut kipeänä sitä angiinaa sairastin.Eikä kipeänä tietokoneella kannata roikkua vaan pitää levätä!! Tästä tulee nyt vähän tynkä kirjoitus koksa en ole luonollisesti tehnyt mitään oikein. Kohta menenhakemaan mansikoita.
Löysin uuden hienon netti paikan sen nimi on: Habbo Hotelli!! En oikein vileä osaa sitä käyttää heh heh! Mainitsin tämän bloginnikin siellä että tevreisiä vain napoleonille ja muille veijareille! Niemni siellä on OlgaRyystinen.
Nyt ei mitään kuvia ole, pahoitteluni. Mutta eiköhän siitä tampereen reissusta ollut kuvia yllin kyllin heh hwh!!
Rakkain Terveisin: Olganne.
PS nyt muokkaan tätä kun napoleon pyysi laittamaan tätä kappaletta, itse en kauheawmmin tuosta "Räppistä" perusta mutta toiveita toteutan mieleläni!! enkä ihan saaselvää noista sanoista.
Noniin siinä!!´

torstai 12. huhtikuuta 2012
Hyvät hyssykät mikä kiire minulla on ollut!En ole päässyt muutamana päivnää tänne.Olin ihan toislella paikkakunnalla,veljen tyttäreni Paulan luona.Hän laittoi minulle tekstiviestiä että pääsisitkö tänne tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla,ja tottakai minä sitten suostuin.Onhan tapaamisestamme jo pitkä aika.
No,taidatte kaivata pitkästä iakaa kuvia! Tällä kertaa olenkin niitä saanut napsittua,ihan vain muutaman
Kuvassa Paula ja hänen kissansa Eki.Olivat yhdessä niin herttaisia että päätin ottaa kuvan

Paula antoi tuollaisen minulle,oli kyllä maukassta!
Huomenna tulen normaaliin tapaan kirjoittmaan tänne.Se on saletti!
Tässä tämä tältä päivältä, toiv.Marjatta
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Iltapäivää kaikille,vai pitäsikö tätä sanoa jo ehtooksi? No mutta,kuitenkin. Tänään päätin leipoa oma tekoista leipää,ihan vain huvikseni.Kaupassakin kävin,ostin maitoa ja vähän muutakin.Tällä hetkellä minulla ei ole mitään menoja,hyvin joudan nyt tietokoneella oleskella.Heh. Tässä samaalla pelaan väöhän pasianssia
Herranen aika,nyt muistan.Minun piti laittaa tänne musiikkia.Sain eilen kuulla Olgalta miten systeemi toimii. Kiitoksia siitä sinulle
Paula Koivuniemen kappale,Luotan sydämen ääneen. Pidän tästä paljon
Ei minulla muuta olekaan nyt.Pitäkää hyvä loppu ilta,lapset huomenna sitten reippaina kouluun! Mukavaa nähdä ikkunasta,kun lapsia kävelee reppu selässä pitkin teitä.Tulee ihan lapsuus ajatktin mieleen.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Tampere 6.-8.4.2012
Menin siis tosian pejreantaina tampereelle. Tässä kuvia oonasta hän on´kin muuten viisi täyttää elo kuussa kuusi.
Ja nyytten pientä talo esittelyä:
Nämä kvúvat ovat olohuoneesat mutta anteesi kun on hieman sotkuista tuolla.
Ja nämä kuvat minun kammaristani,
Tässä toilettini:
Ja sauva kävely sauvani oli myös pakko saada kuvaan!!
Iki oma kylppäriniö. Joka toimii myös pesu tupana.
Keittiö:
Ja siinä se olikin. en viistinyt alkaa talon yleisiä tiloja kuvaamaan, en ehtinyt koska kauniit ja rohkeat olivat juuri alkamaisillaan televiissiosta.
Tässä on koirani kaarina. Kaarina on oikeatsi poika, mutta lapsena päätin etä jos joksus hankin koiran niin sen nimeksi tulee Kaarina ja tästä päätöksestä en sitten luistanut.
Tässä muutamia käsitöitäni en jaksanut kaikkia kaivaa esille nämä jo aika hyvnin oliavt esillä.
Ja tämä mekko ja takkiw ovat erään nikon tyrttärelle joka sybtyi juuri. Näiden tekemien vei kyllä aikaa!!
Ja siinä oli jotain. Kiitos muuten Marjatta kun minullekkin näytit tuon yuotuben ja vähän valausit sen käyttö ä kun en oikein hallitse näitö uusia netti paikkoja ilman opastusta. Olen tätä nykyä väähän parempi kameran käytössä!
Tänään aamulla heräsinkin aikaisin nimittäin viiden aikaan koska oli niin valoisaa eikä uni oikein enää maittanut. Sitten suotirin aamu jumpan ja sitten klähdin sauvakävelemään. Ja varttosin sitten monta tuntia ja katselin televiissiosta äänitettyjä kauniiden ja rohkeiden jaksoja se muuten on lemppari ohjelmani!! Ja sitten varroin siinä että rauli perheineen on valmis lähtemään kun he heittivät minut kotiini lieksaan matkan varreta he kun asuvat kuhmossa. Kävimme muuten myös hellevin miehen äidillä, heillä oli oikein pääsiäis juhlat ja siellä oli oikein herkulista pashaa tajrolla! Siten illalla kävin vielä jumpassa. Ja sitten kotiin ja tähän ja eipö minulla muuta nyt aika lähteä vällyjen väliin lepäämään rankan päivän jälkeen hyvää ytöä!!
Rakkain Terveisin: Olganne.
| Tässä Oona leikkii palikoilla. |
| Tässä oona pyöräilee. Hyvä että on lämmin vaatetus ja kyprä päässä kevät ilma voi olla pretollinen. |
Kuvat Oonasta ovat siis Hänen 12-vuotiann siskonsa Aulikin ottamia kun he leikivät yhdessä. He ovat kylä niin ihastuttavia,
| Tämä kuva on avan itse ottamaniai |
| Nämä kuvat ovat hellevin ja raulin entisestä huooneesta. voi muistan kuinka he nukkuivat kerros sägnyssä sulasa sovussa! |
| Tässä viljami on kipeänä hänwllä oli yli 39 astetta kuumetta joten hän lepäilli sägnyssä. |
Ja nämä kuvat minun kammaristani,
| Tässä kuvasa näkyy myös tietokoneeni millä paraikaa kirjotiankin. |
| Tämä komero ei varsinaisesti kuulu kammariin. |
| Tässä tämä peili pöytä, minulla on aimo meikki arsenaali vaikka sitä ei välttmäättä minusta uskoisikaan heh heh!! |
Ja sauva kävely sauvani oli myös pakko saada kuvaan!!
Iki oma kylppäriniö. Joka toimii myös pesu tupana.
Keittiö:
Tässä on koirani kaarina. Kaarina on oikeatsi poika, mutta lapsena päätin etä jos joksus hankin koiran niin sen nimeksi tulee Kaarina ja tästä päätöksestä en sitten luistanut.
Tässä muutamia käsitöitäni en jaksanut kaikkia kaivaa esille nämä jo aika hyvnin oliavt esillä.
| villa sukat suuorAAN jaloistani kuvattua heh heh! |
Ja tämä mekko ja takkiw ovat erään nikon tyrttärelle joka sybtyi juuri. Näiden tekemien vei kyllä aikaa!!
Ja siinä oli jotain. Kiitos muuten Marjatta kun minullekkin näytit tuon yuotuben ja vähän valausit sen käyttö ä kun en oikein hallitse näitö uusia netti paikkoja ilman opastusta. Olen tätä nykyä väähän parempi kameran käytössä!
Tänään aamulla heräsinkin aikaisin nimittäin viiden aikaan koska oli niin valoisaa eikä uni oikein enää maittanut. Sitten suotirin aamu jumpan ja sitten klähdin sauvakävelemään. Ja varttosin sitten monta tuntia ja katselin televiissiosta äänitettyjä kauniiden ja rohkeiden jaksoja se muuten on lemppari ohjelmani!! Ja sitten varroin siinä että rauli perheineen on valmis lähtemään kun he heittivät minut kotiini lieksaan matkan varreta he kun asuvat kuhmossa. Kävimme muuten myös hellevin miehen äidillä, heillä oli oikein pääsiäis juhlat ja siellä oli oikein herkulista pashaa tajrolla! Siten illalla kävin vielä jumpassa. Ja sitten kotiin ja tähän ja eipö minulla muuta nyt aika lähteä vällyjen väliin lepäämään rankan päivän jälkeen hyvää ytöä!!
Rakkain Terveisin: Olganne.
Kyläilyä
No,ihan aamutuimaan en raaskinut tulla tänne kirjoittamaan,joten jätin sen vähän myöhemmäksi
Tänään en käynyt lenkillä,vaan lähdinkin heti aamusta,n. kello kahdeksan aikoihin ystävälleni Pirjolle.Siellä join kahvit ja rupattelimme asioista
Kerroin hänelle siitä Yoytubesta,hän kyllä sanoi,että oli kuullut nimen joskus jossakin. Kävimme Pirjon tietokeoneella,hän laittoi kappaleeksi myrskyn jälkeen. Se on meidän molempien yksi lempi kappaleista, nimittäin esittäjä on Kari Tapio.
Jos joku osaa näyttää minulle miten tähän saa niitä kapaeleita laitettua,niin laitanpa sen nettisuviston kautta viakkapa Paula Koivuniemeä!
Tänään ei tule kuvia,kamera unohtui kotiin aamulla
Päivän jatkoja, toiv.Marjatta

lauantai 7. huhtikuuta 2012
Hei minä olga t''öllä!Nyteen ei tule mitään kuvia kosak olen täällä näin tampereella täällä on myös poikani rauli perheineen hänellä on oikein viehättävä tytär 6 vuotias Oona ja minullaon hänestä paljo n kuvia niitä sitten kkun ollaan kotona.Mitä asiaaa minullw nyt onkaan eipä aki mitään halusin vain kirjtoitella kuulumisinai heh heh!!Ja tälä tietkokoneella dsattaa t7ulla enemön kirjoitusvihreitä kun en oijekin ole tottunut tällaäisella kirjoitus näppäimillä kirjoittamana. Hehe heh oona on koko pävän touhunnut kertun knssa ja rakentanut majoja jaa kaikkea ja pelanmut sitä lintu peliä silllä koneela missä on vain näyttö ja sitä koskenttaan. Kaikkea ne keksii. Silloine kun minä olin nuori niin lapset leikki kylä ihan käpy lehmillä! Ja nyt pääsiäisen aikaan ne lapset hinkuaa kaiken maailman kinder munia mistä löytyy kaiken laista humpuukkia ja krääsää. Mihinköähm tämä maailma on menossa?Ota kantaa tähän asiaan kirjoittamalla komemntti alas. Ja muistattehan äänestää sivussa olevass kyselyssä tein sen vaivalla!!!
Rakkain terveisin: Olganne.
Rakkain terveisin: Olganne.
Päivää kaikille.Marjatta täällä taas.Kenellä on nollut ikävä Olgaa?Sain hänet eilen kiinni puhelimen avulla.Hän sanoi,että hänelle kuuluu hyvää ja että hän tule ehkä tänään kirjoittamaan,jos aika riittää.Mutta viimeistään huomenna hän jatkaa täällä taas normaaliin tapaan
Aamulla nousin jo puoli kuuden aikoihin.Keitin kahvit ja sitten menin aamu lenkilne.Oli mukava sää,ei ollut kylmäkään.Ja vaikka olisikin ollut niin olisinhan minä ottanut lämpimät vaatteet päälleni,kuten esimrkiksi itse tehtyjä villakuteita.Sain muuten toisen villasukan valmiiksi,tyytyväinen lopputulokseen
Nyt minulla ei ole kuvia yhtään,en kauheasti muutenkaan pidä kamerra mukanani.Onhan se kyllä hyvä vehje,en voi väittää vastaan
Sain tietää eilen yhden nettisivvuston,jossa voi kuunnella musiikkia. Mm.iskelmää.Olen tosi tyytyväinen,enää ei tarvitse erikseen laittaa levyä soimaan
Paikan nimi on Yutube. Kiitoksia Veikon siskolle,Miinalle
Huomenna tulee lisää asioita,minulla ei nyt ole muuta kerrottavaa.Menen tosin teatteriin tänään parin ystäväni kanssa.Harmi etie Olga pääse mukaan tällä kerralla.
Pitökää kaikki hauska päivä.
Toivoo:Marjatta

perjantai 6. huhtikuuta 2012
Marjatta täällä taas.Kuten lupasin eilen,niin laitna nyt kuvan tekemästäni kakusta.Ei se mikään kummoinen ole,mutta kelpasi kyllä kaikille
Nousin tänään kuuden aikoihin,join aamukahvit ja söin pari palaa itse tehtyä leipää.Sitten päätin mennä kävelylenkille,tuonne metspolulle.Linnut visersivät kauniisti,taitaa kesä olla sittekin tulossa.Tai ainakin lähestymässä.Kunhan ensin kevät tulee niin sitten voimem vasta ryhtyä kesän odotukseen
Olga tulee viim.sunnuntaina kirjoitteleman tänne, älkää huolestuko.Hän pärjää hyvin Tampereella.Häenn kuulumisiaan voin ilmoitella tänne huomenna,jos on tarvetta.
Minä tuskin tulen tänäänä tänne enää kirjoittamaan,mutta huomenna tulee taas uusia asioita kerrottavaksi
Ehtoon jatkoja

torstai 5. huhtikuuta 2012
Lukija!!
Voi kiitos sinä meidän yksi lukija järjestyksessä yhdestä ylösäpäin♥♥♥!
Terveisiä munapippelille! Mutta tarkoittaako tuo sitten että pippelissä on kananmunaa vai mitä??
PS Virkkasin tänään ajan kuluksi tälläistä mitä pidätte? Ida nappasi tämän kuvn!!

Rakkain terveisin: Olganne

Illan viimeinen löperrys
Marjatta täällä taas raapustelleepi.Päätin tulla pelaaman vielä pasianssia,kun se saa ajan kuluamaan vähän nopeaammin!Televisiota katselin parisen tuntia,neulomisen yhteydessä. On se kyllä mukavaa puuhaa.Kannattaisi teidänkin kokeilla,ellette sitten jo ole kokeilleet moista. Villasukatkin ovat niin yksinkertaisis tehdä.
No,huomenna olisi sitten aikomus tehdä se kakku,näin pääsiäisen kunniakssi.Itse asiassa,minä olen jo hankkinut kaikki tarvikkeet kakkua varten.Huomenna,voisin laittaa siitä kuvan.Jos siis ehdin. Huomenna tulee myös vieraita,sukulaiseni Kati ja Perttu.Senkin taisin unohtaa mainita tuossa edellisessä kirjoituksessani.Olen lupautunut keittämään heille kahvia,ja halutessaan myös teetä.He ovat kyllä mukavaa seuraa,ei voi muuta kuin hymyillä.
Olga on kyllä aika akviitinen täällä tämän kanssa,mutta hän oli jo peinestä pitäen hyvin sujuva kirjoittaja,myös hänen äidinkilensä taisi olla yhdeksikkö. Joskus se putosi kahdeksikkoon,minä niin muistan,kun hän kertoi siitä minulle.Minä en koskaan ole ollut mikään hyvä äidinkielessä,sain kahdeksikkoja kokeista
Hyvää yötä kaikille nyt puolestani,huomenna uusia asioita.Muistakaa olla ostamatta humpuukkeja,näin pääsiäisen aikaan. Se on minun vinkkini kaikille

Hei! Minulla on viekä tälläunen "ilmoistus luontoinen asia". Eli huomenna siraseni ja hänwn perheensä on l'hdössä körötelemään takaisin Tampereelle mutta suunitelmin tuli muutostaisiis kyllä he menevät sinen mutta minä hyppään kyytiin ja sunnuntaina palaan takaisin tänne näin! Sielä kyläl on tälläinen "kompuutteri" muttta en avrmaan niin paljon ehfi päivitellä kuin nyt. Mutta kyölä jotain varmasti on tulossa minunkin osaktani ei huolta rakkaat katselijat ja Marjatta!! Mutat eiåä minulla muuta kuin tämä joten heihei ja nyt pitääkin köyä nukkumaan!!
Rakkain terveisin: Olganne
Rakkain terveisin: Olganne
Ehtoota kaikille.Minä Marjatta täällä taas kirjoittelmassa.Tänään tosiaan siis Hilppa tuli kyläilemähän,tein hänelle mufinsseja.Kehui niitä kyllä paljon,voisin vaikka näin pääsiäisen kunniaksi niitä tehdä lisää.Tai sitten joku kaku olisi varmaan paikallaan
Tuollaisia mufinsseja niistä tuli nyt sitten.Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen,ja tärkeinttä on että Hilpalle ne maistuivat
Hilpasta räpsäsin kuvan,kun harjoittelin uuden kamerani kyttöä.Ihan helppokäyttöinen kammera,ei moittimista.En tosin ymmärrä miten jotktut nuoret tytöt osaavat käyttää niitä isoja,kummallisia kmaeroita.Kaikkea ne keksii...
No,tänään voisin vaikka jatkaa iltaani kutomisen parissa,kun vielä toinen villasukka on kesken.
Tuollaiset niistä tulleepi.Lupailin Veikolle,että hän saa nuo sitten kun on vähän vanhempi ja vastuun tuntoisempi.Hänen lempivärinsä on vihreä
Mukavia pääsiäisiä kaikille. Saatte varmasti paljon munaa,kunhan pysytte aloillanne!Heh.Ehtoon jatkoja kaikille nyt minun pulestani.

Oih huomasin että tässä kuvasa on kuin ilmetty minä nuorepm,ana...♥♥ Rakas siskoni perheineen on täällä nyt kyläilemssä ja häen 15-w tyttönsä Ida-Emilia näytti minulle miten sydän tehdään ja muutenkin näytti vähän juttuja tästä paikasta♥♥♥ JHän näytti myös että tämä <3 olisi sydän mutta ihan kuin ala-aseella jo olisi opetetu että se on pienempi kuin kolme eikö näin ole?? voin ´Marjatta sitten joskus opetaa sinue jos haluat!
Tänään olin kanssa pääsiäiskirkossa ja voi että kun oli taas mukava päästä tapaamaan "kirkkoystäviäni" ja vanhaakunnon Veli pappia...♥
Sorruin nyt vielä muisteloon kun oli 16-w aikoina sellainen kesä romanssi Veikon kanssa heh heh!! Hassu satuma sinänsä kun Marjatan lapsen lapsen nimi on veikko myös. Ja eihän siellä maalla paljon napureita ollut mutta naapurissa sattumalta asui saman ikäinen pirkko tyttönen ja olimme samalla luokallakin.♥ Olimme parhaita ystävi silloin ja leikimme aina niitä perinteisiä leikkejä pelloilla ja keräsimme kukka kimppuja ja valvoimme yhdessä juhannuksena ja teimme juhannus taikoja ja perheidemme kanssa poltimme kokkoja ja aina kävelimme kouluun yhdessä...♥ voi niitä aikoja.
´Voih kun tämä vihreä sitten on kaunis♥ Ja vielä toinen pääsiäisen väreistä! Nyt onkin kiirastosrstai ja olen jo antanut rakkaalle idalle jo vähän munaa. Se muna oli kylläkin märkä kun Hellevin ukko Kari vähän huolimattomasti roiskutti tuota maitoaan lasiin.. no mutta eihän se haittaa kun maitosukalaata se kumminkin heh heh!!
Tämä "liila" on yksi lempiväreistäni ollut aina...♥♥
Tänään olen kyllä vietänyt turhan paljon aikaa "tietokonella" nyt pitää lähteä sauvakävelylle ystättärieni Merjan ja Annin kanssa. Tässä me olemme ulkoilu reissulla pari vuotta sitten, tyttäreni Hellevi tämän räpsäiosi kamerallaan kun hänkin oli mukanamme.

PS Tä.llaiset villahousut tein kertulle vähän aikaa sitten hienot eikö?? Nyt on projektins sitten vielä viktorille villahousut viljami kun on päättänyt ettei selaisia käytä kun on "jo" 10-w heh heh. Tämäkin kuvan Hellevi on napannut:

TAIVAAN ISÄN SIUNAUKSEN TÄYTEISTÄ PÄÄSIÄISTÄ!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
No,kun tuo ystäväni Olga nyt tänne tuli kirjoitelemaan asioistaan,niin voisin minäkin kai nyt jotain kertoa tämän illan päätteksi!Olen siis Marjatta,iältäni 57 vuotias.Käyn uimassa maanantaisin ja trostaisin,sillä silloin minulla on aina aikaa. Minä myös jumppaan,mutta en yhtä tiuhaan tahtiin kuin ystävättäreni Olga! Jouluisin käyn aina joulukirkossa,se kuuluu perinteeseen.Välillä lauletaan Olgan kanssa virsiä siellä ja kylän papatkin jo toljotavavat meitä ja mietivät miten ihmeessä me jaksamme joak joulu käudä joulukirkossa.Mutta minä en yhtään ihmettele sitä,sillä sehän on ihan normalia!Eikö totta? Liattakaa palautetta,ja kertokaa,mitä mieltä olette asiasta.
Kun minä olin kymmenen vuotias,leikin naapurini Liisin kanssa päviittäin kuurupiiloa ja mitä kaikkea niitä nyt olikaan. Voi niitä aikoja... Ihan tulee tippa linssini!
Kuva minusta
Tuo kuva on otettu n.viisi vuotta sitten

Minä!
Tulinksin vielä jumpan jälkene tänne kirjoitelemaan. Oli kyllä rankar treenit mutta hyvää teki! Tänään olen valvonut myöhään marjattakin kävi aäksen minua neuvomasas tämän kirjainkoenen ja koko teitokoneen käytöstä, hän kuyn on oikea expertti! Niin toivottasvasti kirjoitysvirhet vähentyvät edes hiukkasen vaikka niitä väkisinkin tuppa tulemaan! Mutta nyt ehtoo on kylä jo niin pitkällä että on kylän lasten ja mummeleiden nukkumaanmenoaika, kauniita unia ja oman kullan kuvia!!
PS tuohon otsikkoon viitaten vähän tietoja minutsta:
Nimi: Olga Sylvia Orvokki Ryystinen(tytönimenltäni Sikiö)
ikä: 58
Harrastukset: jumpalla käyn aina keskiviikkoisin sekä sunnuyntaisin koska kuntoa täytyy pitää yllä ja kiloja on päässyt kertymöään hiukan! Vaikka sununtain kuuluisikin olla lepopäivä joten sunnuntai iltana rukoilen oikein hartaasit että Jumala antaisi syntini anteeksi etten pyhitä lepopäivää. mutta toivottavasto Hän ymmärtää koska Hän on Suuri Vapahtaja niin luulen että hän ymmärtää.
Vapaa-ajalla...Nuorna tyttösenä soitin hanuria, mutta nykyään olen sen lopettanut hanurin puutteessa. Käytän myös lenkillä Makkara-mäyräkoiraani, ja leikin kahden lapsenlapseni, Kertun ja Viljamin kanssa. Kertun kanssa leikin usein hänen Anu-Saukko nimisellä pehmolelullaan, ja Viljamin kanssa poljen usein. Polkuprällä siis hehe! ainiin ja onhasn minula kolmaskin lapsenlapsi muta hän on niin pikkuinen vielä että häntä useimiten vain hyväilen ja hellin sylissäni! Ja hänen nimensä on viktor. Alla olevassa kuvassa minä ja Viktor. Marjatta siis opeti minua laittaman täne myös kuvia!
Rakkain terveisin: Olganne.
PPS kuvan räps'isi yttäreni Hellevi Ryystinen.

Moiksanssaa!! Täälä minä nyten kirjohitelen, tuopi ensimmäinen numerojärjesytksessä yhdestä kahteen, tuossa esittelyssä. minusta tuo tämä sivus´ton nimikin on aika hasunhauska, niin kuin ystävättärnei marjatta jo ketoikin. Olen siis nimeltäni olga. Tänä ehtoona olen lähdössä keksustaan jumppaamaan se on kivaa hommaa se!! Panin tuossa äsköen jo jumppahousut ja jumppapaidan valmiiksi päälle. Minula no sellaiset pitkät kalsarit sellaiset mustat mitä nuriso nykyäm käytää päälysvaateina ja sitten siinä päällä semmeoinen oranssi hamonen!! ja oikein tyylikäs valeanpunainen pusero. Ateeksi jos kirjoitusvihreitä sattuu sillä en ole vielä ihan perillä tämädn näpytelylaiteen saatika sitten koko koneiston käytöstä sillä en ole täsä vielä kovin haka sisaren tyttäreni minule ehdoti tätä sivustoa sitä ennen olen vain tietokoneella hoidelut työ asioita. heh heh! Ja sitten muutenkkin likinäkö vhän vaivaa niin kuin useita mumeleita! Mutta voi sentään kun aika rietnää kirjoitellesa nyt pitääkin lähteä valmistautuman jumpaaan!! Se lopuukin vasra varttia yli 7 ehtoolla, ja siten pitääkin jo rientää kotiin ja nukkumaan mutta nyt heihei!!
Hei, täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee nyt Marjatta! On ilo kirjoitella tänne kun tiedän että tätä blogia tulee moni viellä lukemaan.
No,mitäs tästä päivsästä voisi kirjoitella? Kävin tänään ystävälläni Reetalla,hän antoi ison kasan lankarullia minulle,että voisin lapsen lapsilleni jotain neuloa! Pipon voisin ainakin Veikolle tehdä.Hän on 6 vuotias ja todlla suloinen poika
Menen ehkä vielä katsomaan televisiosta Emmentaalia,kun se ihan sopivaan aikaan alkaa. 18.00 minä siis häippäsen viimeistään olohuoneen puolelle,neulomisen parissa.
Hilppa on tulossa huomenna kylään.Ajattelin leipoa hänelle jotain hyvää,koska hän rakastaa erilaisia leivonnaisia.Ehkä teen mufinsseja.Ne ovat hänen suosikkejaan!
Nyt toivoisimme Olgan kanssa paljon jotain kivoja ja positiviisia kommentteja,ne ovat kaiken a ja o. Myös olisi mukkavaa,jos jakaisitte kanssame jotain kivoja leipomisrepestejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)